Kaavilainen kantritähti

Suonna Konosen kirjoituksia countrysta ja folkista
Julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti www.huojuvalato.net:issä

Osa 1: Waylon Jennings on vielä kuningas
Julkaistu 01.06.2011, lukeaksesi klikkaa tästä

Osa 2: Marko, Aho ja mä -
ehdotus maaseutumuusikon muotokuvaksi
Julkaistu 26.09.2013, lukeaksesi klikkaa tästä 



"Koiriahan me olemme, hengitämmekin kielen kautta", määritteli Savon Sanomien toimittaja Väinö Immonen aikanaan. Osa meikäläisen musiikkidiggailua on aina ollut musiikkiaiheisten kirjoitusten lukeminen sekä omatoiminen rustaaminen. Ikään kuin ilmiöiden haltuunotto sanallistamalla.

Mielessäni on viime vuosina pyörinyt useita amerikkalaiseen juurimusaan liittyviä aiheita, joista olisi mukava kirjoittaa vähän Waldemar Wallenius -tyyliin rönsyillen, mutta jotka maakuntalehden kulttuuritoimittajan päivätyössäni olisivat liian spesifejä. Aikani asiaa pyöriteltyäni lanseeraan tänne Huojuvan ladon sivustolle Kaavilainen kantritähti -kirjoitussarjan. Tarkoitus on kirjoittaa silloin kun aikaa ja energiaa riittää, aiheista ei kyllä ole pulaa. (Ajasta totisesti on. Toim. huom.)

Otsake on lainattu Juice Leskisen mainiosta kappaleesta (kyllä, sen kirjoitusasu oli Kaavilainen countrytähti). Kari Tapion ja Matti Eskon kaltaisten Suomi-kantrimiesten lisäksi Juice hymyili siinä vinosti omallekuvalleenkin. Kaavilla asuvien countrya laulavana lapsena luulen ymmärtäväni mistä on kyse...

Tiedostan, että olisi ollut modernimpaa perustaa tällaisen kirjoitussarjan tiimoilta blogi Facebook-kommentointimahdollisuuksineen, niin kuin vaikka uudessa ketterässä rock-verkkolehti Nuorgamissa, mutta en jaksa opetella blogintekoa. Pitäisi taas muistaa uusia salasanoja ja muuta sellaista. Jos teillä on kommentoitavaa, käyttäkää Ladon vieraskirjaa tai sähköpostiani, löytyvät tuolta oikeasta yläkulmasta Yhteys-sivulta.

Seuraavassa kirjoituksessa: Pekka Myllykosken musiikillinen elämä Freud Marx Engels & Jungin ulkopuolella.

Yst. terv. Suonna K.