
Huojuvan ladon esikoislevy Lähde länteen! ilmestyy uusintajulkaisuna toukokuussa 2025. Ensimmäistä kertaa saatavilla LP ja remasteroitu CD!
Huojuvan ladon vuonna 2010 ilmestyneen esikoisalbumin painos on ollut pitkään loppu. Säännöllisesti levyä on kuitenkin keikkojen levynmyyntipöydällä kyselty.
Bluelight Records julkaisee levyn uusintapainoksena 30.05.2025. Saataville tulee LP-versio, jolla on alkuperäinen albumi yhtä kappaletta vaille, ja remasteroitu CD, jolle on pakattu koko alkuperäinen levy ja viisi bonusraitaa.
YouTubessa on julkaistu jo CD-version ennakkomaistiaisina video Lähde länteen! (2025 versio).
Levykauppa Äxällä on hyviä ennakkotarjouspaketteja sekä LP- että CD-versioista. Ennakkotilaaja saa mukaan CD-EP-levyn, jolla on neljä eri versiota nimikappaleesta.
"Pohjois-Karjalasta tulee maamme tämän hetken johtava suomikantriorkesteri, Huojuva lato."
Kantritohtori Teppo Nättilä, Radio Suomi 07.06.2016
"Huojuva lato on hyvä bändi. Kerta kaikkiaan."
Jussi Raittinen, Karjalainen 22.04.2014
"Ilkka on ehdottomasti yksi Suomen kovimmista stilikan soittajista, enkä muista pitkään aikaan kuulleeni mitään näin järkyttävän upeaa."
Jyrki Kallio, Aamulehti-blogit 28.11.2010
04.05.2025 Kesän 2025 keikkakalenterin päivittelyä. Kymmenkunta keikkaa soitetaan perinteisen Itä-Suomi-painotteisesti. Pari esiintymistä on vielä varmistamatta, lisätäänpä listaan myöhemmin.
02.05.2025 Lähde länteen, nuori mies! Juha Inkisen ohjaama video kappaleen uudesta versiosta YouTubessa. Kappale julkaistu myös singlenä striimauspalveluissa.
01.09.2024 Kesän keikat soitettu. Olipas mukavia kohtaamisia kuulijoidemme kanssa. Syksyn ja talven keikkakalenteri on toistaiseksi hiljainen, mutta eiköhän tuonne muutamiae siintymisiä tipu.
02.07.2024 Kriitikko Mikko Siltanen antaa aamun Savon Sanomissa ja Karjalaisessa Elävänä Osulalle neljä tähteä viidestä.
01.07.2024 Kriitikko Juha Seitzilta Ilkka-Pohjalaisessa viisi kautta viisi tähteä Elävänä Osulassa -albumille. Myös Apulaissheriffin blogi noteerasi kiekon.
21.06.2024 Levyn toinen konserttivideolohkaisu Outokummun kupari julkaistu YouTubessa. Kuten Lieksan tytön, Juha Inkinen kuvasi tämän Valtimon Osulan konsertin nauhoituksissa syyskuussa 2023.
15.06.2024 Ymmärtäväinen Elävänä Osulassa -arvio Mika Kähkösen Rajatapauksia-blogissa.
08.06.2024 Paneutunut Elävänä Osulassa -arvio Mika Rothilta Desibeli.netissä.
07.06.2024 Elävänä Osulassa virallisesti julki! Löytyy ainakin Levykauppa Äxän, 8raidan ja Levyikkunan valikoimista.
24.05.2024 Ensimmäinen singleirrotus Lieksan tyttö (live) Elävänä Osulassa -albumilta julki Juha Inkisen tekemänä YouTube-videona ja digikanavissa.
23.05.2024 Pohjois-Karjalan tiedotusvälineet ovat noteeranneet hyvin Elävänä Osulassa -levyn julkaisun. Juttuja on näkynyt Karjalan Heilissä (22.05.2024), Viikko Pohjois-Karjalassa (23.05.2024) ja Ylä-Karjalassa (23.05.2024).
24.04.2024 Elävänä Osulassa ennakkotilattavissa jo Levykauppa Äxästä.
22.04.2024 Lato heräilee talviunilta ja keikkatauolta, keikkakalenteria päivitetty. Bluelight Records julkaisee yhtyeen yhdeksännen albumin, Valtimon Osulan Baarin keikoilla äänitetyn 2CD:n Elävänä Osulassa 07. kesäkuuta 2024. Vinyyliversiota ei ole valitettavasti tulossa, se olisi vaatinut kaksituntiselta kokonaisuudelta kalliin triplavinyylin. Ensimmäisenä digisingle- ja YouTube-videoirrotuksena liveltä julkaistaan Lieksan tyttö 24. toukokuuta. Ladon kesäkeikat alkavat Joensuun La Barresta 24. toukokuuta ja Valtimon Osulan Baarista 25. toukokuuta, joille levyjä saadaan jo myytäväksi, vaikka virallinen julkkari onkin vasta kesäkuun puolella.
Vanhat Lato-uutiset 2010-2023 täällä.
Sivusto avattu 09.04.2010 Päivitetty viimeksi 11.05.2025 Päivitysloki |