Virran Ola on vielä kuningas -levyn tarina

Kirjoittanut Suonna K. toukokuussa 2011.

Joidenkin äänilevyjen teosta syntyy luontevasti studiopäiväkirja. Mennään studioon ja äänitetään ja miksataan biisit, jotka levy-yhtiö sitten julkaisee.

Huojuvan ladon Virran Ola on vielä kuningas -levy, neljän biisin ep, sen sijaan alkoi syntyä melkein puolivahingossa. Perinteinen studiopäiväkirja ei onnistunut, kun studioon ei tätä kirjoitusta vapun jälkeen aloittaessani vielä ollut edes menty. No, kaivellaan muistia ja tarjotaan Ladon hommista kiinnostuneille taustatarinointia.

Virran Ola -levyn tarina alkoi oikeastaan syksyllä 2010, kun Universal-kustantamo antoi käännösluvan Waylon Jenningsin Bob Wills Is Still The Kingistä tekemääni suomennokseen. Virran Ola on vielä kuningas -otsaketta ehdotti työstettäväksi pedal steel -miehemme Ile. Idea oli loistava, ja tehtyäni ensin kömpelömmän "Virran Ola hallitsee" -harjoitussuomennoksen otin homman nöyrästi uuteen käsittelyyn. Nyt lopputuloksesta tuli hyvä, kaipa tuon voi itsekin sanoa. "Mun toinen koti oli Suomen tanssilavoilla. Siellä raikunut ei rokki, mentiin talon tavoilla." Nostalginen ja humoristinen katsaus Suomen kevyen musiikin historiaan, jossa alkuperäisteoksen Bob Wills, western swing, Red River ja Willie Nelson on vaihdettu Olavi Virtaan, tangoon, kehä kolmoseen ja Topi Sorsakoskeen. Mamas, Don't Let Your Babies Grow Up To Be Cowboys -suomennoksemme sai mukavasti radioaikaa kesällä 2010, ja korvissaan alkoi jo kuulla Virran Olaa seuraavan kesän ehdotukseksemme hyväksi radiomusiikiksi. Kun Tampereen Kujakollin yleisö marraskuussa 2010 lauloi Virran Olan hook linea ensikuulemalta mukana, olin lopullisesti varma, että biisissä on ainesta.

Huojuva lato aloitti kakkospitkäsoiton laulujen demojen teon joulukuussa 2010 basistimme Ykän kotistudiolaitteistolla. Huolellisten demojen tekeminen havaittiin hyväksi jo esikoispitkäsoiton yhteydessä. Ennen studioon menemistä koko bändin on hyvä kuulla, äänittäjästä puhumatta, minkälaista lopputulosta tavoitellaan. Mistäpä rumpali voisi kuulla vaadittavan tatsin, jos viiden päällekäisäänitetyn kitarastemman massa soi vasta kitaristin päässä. No, Virran Olaan riittää yksi kitara, korkeintaan kaksi, jonka ymmärtää jokainen. Biisi demottiin muun kymmenkunnan uuden biisin mukana. Tammikuussa 2011 siihen soitettiin sisään Ykän Outokummun kotistudiolla ensin rumpujen sutikomppi, siihen päälle akustinen kitara, demolaulu, basso ja myöhemmin Valtimolla Ilen pedal steel. Virran Olasta tuli niin hyväsoundinen, että se kuulosti jo sinällään melkein julkaisukelpoiselta.


















Demosavotta menossa. Ilen osuuksia äänitetään Valtimolla Milking Machinen treenikämpällä helmikuussa 2011. Kuva: SK 

Helmikuussa 2011 kävi selväksi, että yhteistyö kaksi edellistä levyämme julkaisseen Pilfink Recordsin kanssa ei enää jatku. Vaihtoehtojen puntarointia, omakustantaminen kesän 2009 Kesäheinää-ep:mme tyyliin yhtenä niistä. Tamperelaisen Suomen Maaseutumusiikin toiminta on tehnyt vaikutuksen, mainioita levy- ja kirjajulkaisuja mm. Pekka Myllykoskelta, hauskoja markkinointioivalluksia, mikä tärkeintä: taustalla saman musiikin rakastamista, jota mekin rakastamme. Levynjulkaisusta sovitaan Marko Ahon kanssa kädenpuristuksella Ladon Tampereen-keikan yhteydessä maaliskuussa 2011. Mutta Virran Ola -single ei riitä, Maaseutumusiikki haluaa Ladolta neljän biisin ep:n, jonka kauppaaminen on singleä helpompaa. Yes sir! 



















Kättä päälle Vastavirrassa. Kuva: Jyrki Kallio


Ei kun takaisin Pohjois-Karjalaan ja viimeistelemään levyn raitoja. Loppumiksaus sovitaan tehtäväksi toukokuun alussa Markojuhani Rautavaaran studiolla Inkoossa, jonne on saatu vierailukutsu jo edellisenä kesänä Neitivirtafolkissa yhdessä soitellessa. Voidaan tehdä pohjatyöt rauhassa himassa, ja päästään viimeistelemään lauluosuudet, päällesoitot ja miksaukset studio-olosuhteissa, asiallisilla mikrofoneilla ja kaiuttimilla. Kuulostaa suunnitelmalta. Meiltähän tämä käy.

Kakkospitkäsoiton ottavimpia omia kappaleita en ep:lle halua, annetaan niiden tekeytyä. Lähestymistavaksi löytyy unplugged-, vinyylisinkun B-puoli- ja cover -henkinen johtoteema. Kun biisejä ei rakenneta rumpusovituksen päälle, voidaan äänityksiä jatkaa Ykän kotistudiolaitteistolla. Pahat meistä- (Pienet miehet -yhtyeeltä) ja Polle, vie mut kotiin (Los Jacopablos -yhtyeeltä) -kappaleita en seuraavalla albumillamme näe kokonaisuuden osina, mutta tänne ne on hyvä taltioida, onhan niitä paljon soitettu, etenkin Pahoja meistä, ihan ekasta keikastamme alkaen. Ykä yllättää kaikki tekemällä Pahoista meistä uuden saluunahenkisen sovituksen, jonka hän haluaa laulaa itse. Yes sir, sinkun B-puoliajattelua!

Ep:n viimeisenä raitana kuulen korvissani vanhan 90-lukuisen folk-sävellykseni Viimeinen virsi (Iltahetki). Sanoittaja on sama Jaakko Rautiainen, joka on tehnyt 2009 levyttämämme Laiturin alla -tekstin. Viimeinen virsi on rauhallinen ja pitkä kappale, josta pidän, mutta jota en myöskään osaa nähdä Lato-pitkäsoitolla, sen verran erilainen kappale se on kuin yleislinjamme. Teemme Ykän kanssa äänityksen, johon modaalisen D-virityksen, kaikuvien pianoakordien ja Ykän perkussioiden jälkeen löytyy Bert Jansch -henkeä ja kosminen kulkuritunnelma. Selkeä sisarkappale Nuotio sammuu Ristimäessä -balladille Kesäheinällä. Tykkään kulkuriteemasta, Kumman hepun Murheellisen hahmon ritaria lauloin keikoilla jo 90-luvun folk-aikoina, ja Larin-Kyöstin Suvisia suruja toimii nukutuslauluna tyttärelle. "Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta." Se voisi lukea hautakivessäni. Voisikohan Suvisia suruja levyttää kesän 2012 kesä-ep:lle...


















Joensuun Noljakka huhtikuussa 2011. Piano Viimeiseen virteen. Kuva: Ykä Vähäkallio
























Joensuun Noljakka huhtikuussa 2011. Ykä äänittää kannettavallaan. Kuva: SK

Huhtikuu jatkuu, Ykä painaa pitkää päivää äänityksissä. Ile käy Outokummussa soittamassa Virran Olaan uudet stilikat Ykän Music Man -putkivahvistimen kautta. Syntyy pehmeä "Tiikerihai"-epookkisoundi. Kappale kuulostaa aina vain paremmalta.

Nälkää kasvaa. Josko tallennettaisiin pikkulevylle viidenneksi raidaksi Markojuhani Rautavaaran kanssa keikoillakin yhdessä esitetty Willie Nelsonin On The Road Again, Markojuhanin suomennoksena Tiellä taas? Yes sir! Pohjat rakennetaan klikin päälle, jotta rummut voidaan äänittää MJ:n studiolla. Soitan Johnny Cashiin viittaavan Telecaster-kompin Pilli Pajukallion lainaamalla Blue Flower -telellä, jolla Jari Metsberg on soittanut Freukkareitten Jokainen hakee juomansa itse -levyn kitarat. Olemme osa tän musastailin historian jatkumoa...

Äänitiedostot matkaavat Outokummusta Inkooseen, ja toukokuun toisena viikonloppuna ajelen Renullani fyysisesti perässä. Markojuhani ja Pyry, studion vakioäänittäjä ja Markojuhanin bändin rumpali, ottavat vieraanvaraisesti vastaan. Pohjois-Karjalassa ovat lehtipuiden silmut hädin tuskin auenneet, Tähtelässä talo kylpee valkovuokkojen keskellä.

Kaksi studiopäivää. Viisi biisiä työn alla. Suunnitelma: ensimmäisenä päivänä tehdään puuttuvat laulu- ja rumpuraidat ja muut mahdollisesti vaadittavat äänitykset. Toisena miksataan. Hieman kireä aikataulu, mutta toisaalta Ykä on tehnyt pohjatyöt hyvin, ja toisaalta bändin nimi on edelleen Huojuva lato.


















Chihuahuan äänittäjä Pyry tekee rumpuosuuksia, kun bändin rumpali ei levyn äänityksiin kiireiltään ehtinyt. Kuva: SK
























Kongat Viimeiseen virteen, darbuka odottaa vuoroaan tuolilla. Kuva: SK



















Markojuhani Rautavaara äänittää ja miksaa. Kuva: SK

Ja niinhän siinä kävi, että levy saatiin Chihuahuassa aikaiseksi. Erittäin jouhevaa äänitys- ja tietokonetyöskentelyä Markojuhanilta ja Pyryltä. Mikrofoneja ja etuasteita vaihdellaan ahkerasti, haetaan kullekin instrumentille sopivinta yhdistelmää. Tiellä taas kokee isoimman kasvojenkohotuksen, kun Pohjois-Karjalan versiosta säilyvät vain Ykän basso ja Ilen stilikka. Pyry soittaa klikin ja basson päälle rummut uusiksi. Erittäin hieno ote rumpuihin, mutta miespä onkin Australian laid backeissä olosuhteissa nuoruutensa viettänyt. Soitan itse uudet kitarat (Jokainen hakee juomansa itse -tele suoraan kiinni Fender Hot Rod Deluxeen) ja urun. Uskallan olla hieman ylpeä kitarasoolosta. Kyllä helähtää kivalla soundilla.

Tiellä taas -duetto-osuus Markojuhanin kanssa lauletaan äänityshuoneessa yhtä aikaa, jälkeenpäin korjailematta. Ensimmäisessä otossa vielä muistellaan sanoja, toinen käytetään. Hyvä fiilis. Ammattilaisten kanssa tällainen amatöörikin luulee osaavansa.

Viimeinen virsi hyötyy suunnattomasti siitä, että studiossa on ammattitaitoinen perkussionisti. Pyry soittaa kappaleeseen uudet rytmiraidat kongilla ja darbukalla. Kuulen että riffissä on sekatahteja. Minä kun luulin että se menee neljään. No, eipä ole tullut teoriaopintojen kautta näihin hommiin päädyttyä. Kappaleen itämainen tone viimeistellään Markojuhanin nurkistaan kaivamalla cümbüsillä, turkkilaisella 12-kielisellä, kitaravireessä olevalla banjo-oud-kitara-hybridillä. Sopii kuin nenä päähän. Enpä tiennyt osaavani soittaa cümbüsia.

Ensimmäisen työpäivän jälkeinen ilta on nasta. Teemme isännän kanssa muutaman kilometrin kävelyn kulmilla ja katsomme Ylen Teemalta Bob Dylanin Don't Look Backia.
 
Seuraavana päivänä ukot miksaavat ja Kononen kommentoi sohvalta. Palaan Pohjois-Karjalaan mukanani cdr-levy, josta kotikuuntelun perusteella en halua vaatia mitään uudelleenmiksattavaksi. Rosoa, luomua ja (ainakin minun mielestäni) radio-ottavuutta hyvässä balanssissa. Polle, vie mut kotiin on kenties onnistunein täysakustinen biisimme koskaan, eikä ole huono Viimeinen virsikään, johon Pyryn perkussioiden myötä löytyi psykedelisiä käänteitä. Ladon joka levyllähän on näitä psykedeliakantrijuttuja: Taaksepäinin soolo-osuus, Balladi Seilin saaresta, Miinus 30, Kosmiset huolet seuraavalla albumilla. Jollakin keikalla pitää soittaa kaikki nämä biisit peräjälkeen.

Ykä ei ole lopulliseen Pahat meistä -versioon tyytyväinen, joten se päätetään tiputtaa kokonaisuudesta ennen masterointia. Onhan meillä tässä kuitenkin emneet neljän biisin ep:seen, vaikka viiden biisin mini-cd olisi toki ollut vielä piirun verran nastempi.

Lähetän miksaukset cdr:llä Finnvoxiin. Tämän levyn myötä toteutuu taas yksi haave: että levyn kannessa lukisi masterointipaikkana Finnvox.

Marko tekee kansia Tampereen päässä, vedokset lentelevät sähköpostilla. Päästään käyttämään Jyrki Kallion kuvia Kujakollin hienotunnelmaisilta Lato-keikoilta. Sopii jotenkin kuvioon, kun tamperelainen yhtiö levyn julkaisee ja Virran Olakin viime vuosinaan Pispalassa asui, kuten Marko muistuttaa. Olenhan minä Peter von Baghin Virta-kirjan toki lukenut, mutta juuri tuon faktan unohtanut.

Tätä kirjoittaessa voisi jännittää, ehtiikö levy painosta Huojuvan ladon Joensuun Tuulaakin keikalle 28. toukokuuta, jossa levy aiotaan julkaista, mutta en jännitä. Tiedän, että ehtii. Ja jos ei ehdi, niin "pikkujuttu sadan vuoden päästä", kuten Pellonpää sanoi. "Mä taidan olla onnellinen mies", lauloi Juice. Niin mäkin. Levyjä muiden musiikinrakastajien kanssa tehdessäni olen ihan onnellisimmillani.

Jos vaan vähääkään diggaatte Huojuvan ladon meiningeistä, niin tilaattehan oman levyn Maaseutumusiikista. Saa firma omansa pois, ja päästään tekemään ehkä seuraavaakin.