Kesäheinää-laulujen taustaa

Olet klikkaillut itsesi Huojuvan ladon Internet-sivujen osioon, jossa esitellään vuonna 2009 ilmestyneen Kesäheinää-mini-cd:n viiden kappaleen tausta. Wow, olet joko ihan oikeasti kiinnostunut Ladon musiikista, tai sitten sinulla on elämää vielä vähemmän kuin minulla, joka kirjoitan tätä huhtikuisena iltana 2010. Tai sitten Google tai Altavista tai Jeeves tai mitä-niitä-onkaan on johtanut sinut todella harhaan tiedon valtateillä. Mene ihmeessä tänne tai tänne tai tänne, vielä on mahdollista tehdä parannus, olla normaali, syödä keskuskeittiön ruskeaa kastiketta ja mikroporkkanoita, tuhota maailma ja hankkia ystäviä ja vaikutusvaltaa!

Ei vaan ihan oikeesti. Huojuva lato syntyi, kun oli nippu lauluja, joiden en halunnut jäävän pöytälaatikkoon. Halusin pukea laulut parhaisiin ja lähettää maailmalle, antaa niille mahdollisuuden. Löytyi muutama päheän hyvin soittava tyyppi, jotka tuntuivat diggailevan samanlaisista lähtökohdista syntyvää musiikkia. Sovitettiin laulut ja äänitettiin ne. Nyt ne ovat maailmalla muutamana satana fyysisenä kopiona ja laskemattomana määränä digitaalisia tiedostoja. Ehkä pikkujuttuja todella suuressa mittakaavassa, mutta henkilökohtaisella asteikolla iso asia. Tein "Sydänkesän" ja "Laiturin" nuorena, köyhänä opiskelijana 90-luvun Jyväskylässä. Se, että biisit löysivät levytetyn muodon melkein 20 vuotta myöhemmin, kertoo siitä, että olin uskonut lauluihin aika kauan. Odotellut niiden aikaa tulevaksi.

Otetaan pikakelaus Huojuvan ladon syntyyn vuonna 2008. Vuosituhannen alusta asti olin soittanut Folkswagenissa, Venäjä- ja Karjala-teemaisessa yhtyeessä, jonka ideoimme ja perustimme Timo Munnen kanssa Joensuussa vuonna 2000. Folski oli viime vuosina vienyt käytännössä kaikki taiteelliset paukut, kaiken bändinpyöritykseen menevän energian.

Paitsi että pöytälaatikkoon nietostui hiljakseen lauluja, joissa ei pakonomaisesti mainittu Venäjää ja Karjalaa. Halusin tehdä noille lauluille jotain. Koen olevani perusluonteeltani lauluntekijä - rupesin harjoittelemaan biisintekoa lukion loputtua silloisessa kotikaupungissani Kuopiossa 1990, sivariaikoina Varkaudessa 1991 ja välikeväänä 1992 Kuopiossa ennen Jyväskylään opiskelemaan muuttoa. Kehittelin omia biisejä ja käänsin rockin historiasta diggailemiani juttuja suomenkielisiksi. Huojuvan ladon ohjelmistossa olevat Äänekoski (Neil Youngin Albuquerque) ja Vihtahousu (Grateful Deadin Friend Of The Devil) ovat noilta ajoilta peräisin.

Huojuva lato siis syntyi Joensuussa vuonna 2008. Oli nippu kauan poltelleita biisejä, joista tein dat-nauhurillani soolodemot, ja löytyi tyyppejä, jotka halusivat lähteä levyttämään noita kappaleita. Marraskuussa 2008 kutakuinkin ensi töinämme levytimme MySpace-singlen Hullu suomenhevonen / Taaksepäin. Jos joku moguli olisi pyytänyt sen perusteella studioon albumiin tekoon, olisi varmaan menty, mutta kuin ei pyytänyt, ruvettiin suunnittelemaan "kesä-ep:nä", eräänlaisena välijulkaisuna Kesäheinää-levyä, minkä biiseistä tämän stoorin piti alun alkujaankin kertoa.

Kesäheinälle ei ollut alun alkujaankaan tarkoitus valita Huojuvan ladon ohjelmiston vakavaa ykkösnyrkkiä, vaan kesähenkinen, sopivassa suhteessa kepeä ja melankolinen kattaus, josta löytyisi sekä akustisen kitaran helinän että sähkökitaran runttauksen dominoimia ralleja.

Sydänkesän vihreät niityt on kappale, jonka kirjoitin Jyväskylässä 90-luvun puolessavälissä. Tavoittelin sellaista nuoruuden kesien tunnelmaa, rantasaunalla ensirakkauden kanssa, istutaan pukuhuoneen penkillä ja katsellaan laipiosta vanhoja ampiaisenpesiä, eikä keksitä oikein mitään sanomista. Jos mustia pilviä on, niin vain häivähdyksenä jossain mielen reunalla. Tiedä, olisiko teksti kaivannut enemmän rosoisuutta. Haeskelin ihan puhdasta pastoraalitunnelmaa, ihmistä ja luontoa sopusoinnussa, seisahtunutta elokuvallista fiilistä Neil Youngin Harvest Moonin, Kauko Röyhkän Pastoraalin tai Mika Kaurismäen Klaanin niiden kesäkohtausten tyyliin, joissa Markku Halme ja Minna Soisalo ovat niin ihania.

Julkaisin "Sydänkesän" ensimmäisen kerran jo 1999 Ylistönmäen musta koira -nimisellä cdr-omakustanteellani. Minähän julkaisin 90-luvulla nivaskan omakustannekasetteja ja -cdr:iä, sekä yksin trubaduuri Suonna Konosena että nuoruudenbändien kanssa. Ne olivat niitä "yksityisen musiikkiyliopistoni" kursseja ennen pääsyä Kähkösen Jarmon Pilfinkille, oikealle levy-yhtiölle oikeita cd-levyjä tekemään. Kuten tulette huomaamaan, muutama muukin laulu roikkuu noilta Tuhatkaunoa, Folkswagenia ja Huojuvaa latoa edeltäviltä ajoilta mukana...

Kesäheinää-levyn toinen kappale Laiturin alla on kanssa Jyväskylässä 90-luvulla sävelletty. Puin säveliin muutamia kuopiolaisen elämäntaiteilijan Jaakko Rautiaisen tekstejä, joista tämä on yksi. Kappaleesta ei ole aiempaa julkaisua; se odotteli juuri tällaista tex mexiin vivahtavaa käsittelyä, jonka Huojuva lato pystyi toteuttamaan Rymäkän haitaristin Arttu Kunnaston avulla.

Tykkään "Laiturin" tekstistä, jossa on romanttisen kaunis snapshot rantojen miesten kesäisestä päivästä, hieman tehoyhteiskunnan kritiikkiäkin. Teksti tuo minulle mieleen siviilipalvelusvuoteni Varkauden kaupunginkirjastossa 1991. Rantojen miehet hävisivät kesällä kirjaston asiakaskunnasta, mutta palasivat kyllä musiikkiosastolle levyjä kuuntelemaan, kun syyskylmät alkoivat...

Maailmassa on ainakin toinenkin kappale, jossa vietetään aikaa laiturin alla, siis Under The Boardwalk. Liekö Rautiaisen Jaakko sitä pohjatekstinä ajatellut, mene tiedä. Laiturinpäällyslauluja löytyy enemmänkin, ainakin Mikko Perkoilan Laiturilaulu ja Jussi Hakulisen Pennitön Onassis. Pidän molemmista kappaleista, molemmissa laituri on sellainen lekottelun paikka vesi- ja maaelementtien välissä.





















Kaksi Kesäheinän kappaletta on julkaistu ensimuodossaan tällä 1999 ilmestyneellä omakustanteella.

Kesäheinän kolmas biisi on Pieni valssi. Se on minulle läheinen, ja jos pitäisi omista Lato-kappaleista valita vaikka kolme suosikkiani, nousisi Pieni valssi tuolle listalle. Kappale syntyi, kun katsoin ikkunasta ulos, näin puun oksan heilahtavan ja puussa linnun. Nämä havainnot päätyivät sillä sekunnilla syntyneeseen kappaleeseen, mitään muuta ylimääräistä makeilua ei tarvittu. Pienen valssin tekopaikka oli Laitisen Arton perheen kesämökki Ristiinan Löydössä. Oli kesä 1999, meillä oli kitarat ja dat-nauhuri mukana, teimme Arton kanssa nauhoituksia Korpraali Kukkakaali -yhtyeemme omakustannelevylle. Opiskelukaverini Arton seurassa tuli tehtyä paljon biisejä, välillä yhdessä, välillä yksin yhdessä. Kanava oli auki, oli sellainen luova tiimityöskentely, jossa molempien ideat saivat tulla estottomasti ja ruokkivat toisiaan. Seurauksena syntyi sellaisia outoja kappaleita kuin Baruch Spinoza, Parmenides tai Lobsang Rampa, mutta myös tällaisia fiksumpia kuin Pieni valssi.

Pienestä valssista on siis olemassa aiempi julkaistu versio Korpraali Kukkakaalin omakustanne-cdr-albumilla Liikkeellä jossain Suomessa. Alkuperäisesityksessä on hetkessä syntyneen (ja äänitetyn) laulun taikaa, mutta vuosien varrella aina silloin tällöin kävi mielessä, että kappale pitäisi toteuttaa joskus alt.country-tyyliin - siis säröistä tremolokitaraa, vispiläkomppia ja vastaavaa. Huojuvan ladon kanssa onnistui.

Olemme edenneet Kesäheinää-levyllä kappaleeseen numero neljä, Pienten miesten Elokuun viimeisiin päiviin. Olen Pienet miehet -fani jo 80-luvun lopulta. Heidän toinen lp:nsä Painoton maa on aivan suvereenia tavaraa, mutta epätasaiselta ensi-lp:ltä Elokuun viimeiset päivät on parhaiden joukossa. Kappaleessa on rehvakkuuden yrityksestä huolimatta haikeankaunis tunnelma, siat vatukossa -tyyliin kesää viettänyt nuorukaisjoukko joutuu hajaantumaan ja siistiytymään koulunpenkkiin.

Kappale on "Piekkareiden" sovituksena hillbilly- ja folkhenkinen, Janne Vikstenin banjo dominoi. Halusimme Ladon kanssa kokeilla jotain muuta. Raskas särökitarapaalujunttakantri Neilin Ragged Glory -levyltä löytyvän White Linen tyyliin oli se löytynyt sovitus. Kättä jouduttiin vääntämään treenikämpällä - rumpali Jake totesi, että hän ei humppaa soita. Mies suostui pyörtämään periaatteensa, kun oli lähdössä session jälkeen bändistä pois. Loppumuusikkoelämän mittaista kivirekeä Elokuun viimeisten päivien soittamisesta kantrihumppana ei tulisi...

Kappaleen säveltäjä Juha Huhtanen on vieraillut Ladon keikoilla soittamassa sovitustamme, ja sanoittaja Jäky Järnefeltkin on nyökännyt käsittelylle hyväksyvästi. Nämä asiat merkkaavat minulle paljon. Ukot olivat kuitenkin nuoruudenlevyhyllyni sankareitani...

Sitten viimeinen Kesäheinän biisi. Nuotio sammuu Ristimäessä. Korpraali Kukkakaalin Liikkeellä jossain Suomessa -levyllä 1999 ensimmäisen kerran julkaistu tämäkin.

Kappale syntyi kesäisen pyöräretken innoittamana, ajoin Joensuusta Heinäveden ja Savonlinnan kautta Mikkeliin. Sellainen synkässä metsikössä kahvittelun tunnelma pyrkiytyi paperille, kiitävän kesän tunne, taaksejääneen kotikaupungin ajattelu. En ole aivan tyytyväinen kaikkiin riveihin, "valaistuihin latuihin" ja "alaviitteisiin". Nuorempana tuli käytettyä välillä liian moderneja ja konstailevia sanoja. Mutta jotenkin halusin olla rehellinen tuonaikaiselle itselleni, enkä ruveta stilisoimaan lopputulosta. Silloin tuntui, että näin on hyvä.

Terv. Suonna Kononen
Joensuussa huhtikuussa 2010