Lättähattu-levyn sessiot Valtimolla huhtikuussa 2016

Huojuva lato asettui äänittäjä Teemu Sinkon kanssa huhtikuussa 2016 Valtimon Rumoniemelle, Keijo Korhosen kotitilan vanhalle puolelle, tarkoituksenaan tallentaa Ladon neljäs albumi. Sessioille varattiin kymmenen perättäistä päivää, joiden aikana albumin äänitykset valmistuivatkin noin 90-95-prosenttisesti. Täydentäviä osuuksia tallennettiin vielä huhti-toukokuussa 2016 Tampereella, Helsingissä, Outokummussa ja Joensuussa. Niistä on oma galleria täällä.

Tässä kuvapäiväkirja Rumoniemen sessioista. Kuvat otti enimmäkseen Suonna, muutamat myös Teemu, Keijo ja puolisonsa Riitta. Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi omiin ikkunoihinsa.


hl_lattahattu_teko_WP_20160401_11_07_51_Pro_pieni.jpg

Approaching Valtimo. Seikkailu on alkamassa aprillipäivänä 2016.

hl_lattahattu_teko_WP_20160403_10_11_23_Pro_pieni.jpg

Liikkuva studio on rakennettu Keijon tilan vanhan puolen yläkertaan. Kappaleista soitetaan ensin sisään rumpu- ja bassopohjat. Suonna on eteisen puolella laulamassa demolaulua ja soittamassa demokitaraa.

hl_lattahattu_teko_WP_20160403_12_07_16_Pro_pieni.jpg

Ykä. Huomaa flunssaa loitolla pitävät juomavalinnat, punaviini ja marjamehu.

hl_lattahattu_teko_WP_20160403_14_39_09_Pro_pieni.jpg

Monitorointia yläkerran toiseen kamariin rakennetun tarkkaamon sohvalla.

hl_lattahattu_teko_WP_20160403_10_09_21_Pro_pieni.jpg

Keijo. Seinällä voimaa antavat lapsuudenidoli Ian Paicen rumpukalvot.

hl_lattahattu_teko_WP_20160403_10_12_49_Pro_pieni.jpg

Teemu virittää rummut jokaisen kappaleen sävellajiin.

hl_lattahattu_teko_WP_20160402_21_02_32_Pro_pieni.jpg

Totiset paikat: päivän päätteeksi kuunnellaan, mitä on saatu talteen. Eniten työtä teettää Hirviryijy-kappale, joka yritetään saada mahdollisimman kulkevaksi. Ileä ei tarvita vielä pohjien tallennuksissa, mutta hänkin on saapunut paikalle tunnelmoimaan.

hl_lattahattu_teko_WP_20160403_16_34_31_Pro_pieni.jpg

Kymmenen kappaleen pohjat ovat purkissa kolmen työpäivän jälkeen. Yhtye palkitsee itsensä pizzoilla Valtimon Seiskassa.

hl_lattahattu_teko_WP_20160405_19_25_24_Pro_pieni.jpg

Suonnan vuoro ruveta tositoimiin laulu-, huuliharppu-, kitara- ja maniskaosuuksiin. Laulu kappaleeseen Mies Luoja tietää mistä.

hl_lattahattu_teko_040416_mando_pieni.jpg

Mandoliini kappaleeseen Viimeinen lättähattu Lieksaan.

hl_lattahattu_teko_040416_kuuntelu_pieni.jpeg

Monitorointia: kelpaako?

hl_lattahattu_teko_WP_20160406_10_08_26_Pro_pieni.jpg

Les Paulin hienoviritystä sähkökitaraäänitysten alla.

hl_lattahattu_teko_WP_20160407_14_22_07_Pro_pieni.jpg

Sessioiden aikaista pedaalilautaa. Ibanezin Phase Tonessa on erittäin hieno, 70-lukulaisen laulava soundi. Käytössä kitarasooloissa kappaleella Mies Luoja tietää mistä.

hl_lattahattu_teko_WP_20160406_22_21_00_Pro_pieni.jpg

Sähkökitaraosuus kappaleeseen Menneet polvet.

hl_lattahattu_teko_WP_20160407_20_08_01_Pro_pieni.jpg

Sessioiden kitaroina Gibson Les Paul Classic, Fender Telecaster ja Gibson Nighthawk, vahvistimina Fender Bassman ja Fender Deluxe.

hl_lattahattu_teko_WP_20160406_10_47_09_Pro_pieni.jpg

Monitorointia tarkkaamosohvalta. Tarkkaamokitarana Keijon Danelectro.

hl_lattahattu_teko_WP_20160407_20_53_43_Pro_pieni.jpg

Samaan aikaan kotonaan Valtimon Nuolijärvellä Ile treenaa omia osuuksiaan Teemun Internetillä toimittamien pohjien päälle soittamalla. Banjo ja dobro asemissa.

hl_lattahattu_teko_WP_20160408_14_03_13_Pro_pieni.jpg

Neuvotteluja stilikkaosuuksista.

hl_lattahattu_teko_WP_20160408_14_20_51_Pro_pieni.jpg

Banjohommiin ryhtymässä. Teemu mikittää.

hl_lattahattu_teko_WP_20160408_10_43_13_Pro_pieni.jpg

Ylä-Karjala-lehti vieraili tekemässä juttua levynteosta Valtimolla. Ile ja Teemu olivat kiinni äänityksissä, mutta Suonna ja Keijo pääsivät selfieen toimittaja Anu Saarelaisen ja valokuvaajaharjoittelija Kyra Münniksin kanssa.

hl_ylakarjala_090416_pieni.JPG

Ylä-Karjalan juttu 09.04.2016.

hl_lattahattu_teko_WP_20160408_21_34_34_Pro_pieni.jpg

Helsingin-vahvistus Tapsa Kojo on saapunut sessioiden loppuvaiheeseen tekemään omat kosketin-, haitari- ja taustalaululisäyksensä. Tapsa on rutinoitunut pelimanni, jolta voidaan käyttää yleensä jo ensimmäinen tai toinen otto. Sovituksia hiotaan lennossa, tämä on ehdottomasti hauskempi tapa tehdä levyä kuin äänitiedostojen lähettely sähköpostilla.

hl_lattahattu_teko_WP_20160409_12_33_31_Pro_pieni.jpg

Haitari soi kolmella kappaleella, Hirviryijy, Joensuu ja Suomenhevonen.

hl_lattahattu_teko_WP_20160409_16_33_59_Pro_pieni.jpg

Suomessa harvemmin vastaantuleva kielisoitin bajo quinto kappaleeseen Vanha koira.

hl_lattahattu_teko_WP_20160409_15_15_24_Pro_pieni.jpg

Isäntäperhe pitää esimerkillisesti huolta cateringista. Sessioissa tuhotaan ainakin kolme isoa siikaa, muutama salkku olutta ja kulhollinen pääsiäismunia. Texmex-päivällinen menossa.

hl_lattahattu_teko_WP_20160409_11_52_46_Pro_pieni.jpg

Lopuksi tehdään taustalauluosuuksia. Niitä äänitetään välillä yksitellen, välillä kahden laulajan ryhmissä. Keijo eläytyy.

hl_lattahattu_teko_WP_20160409_12_07_02_Pro_pieni.jpg

Kun Teemu taustalaulaa, paina recciä Tapsa, joka on myös kokenut äänittäjä.

hl_lattahattu_teko_WP_20160410_09_34_26_Pro_pieni.jpg

Sessioiden referenssilevyjä tarkkaamossa.

hl_lattahattu_teko_WP_20160410_11_49_41_Pro_pieni.jpg

Sarjassa sessioiden absurdeja detaljeja: niin sanottu Lahti-äänimaisema kappaleeseen Poika unelmoi. Tallennusvälineenä Zoom.

hl_lattahattu_teko_WP_20160410_12_02_59_Pro_pieni.jpg

Yhteisposeeraus ennen Tapsan lähtöä etelään. Taustalla talo, jossa Lättähattu on äänitetty. Ykä ei ennättänyt kuvaan.

hl_lattahattu_teko_WP_20160410_15_21_29_Pro_pieni.jpg

Ykä on saapunut viimeisenä päivänä tarkastamaan, onko aikaansaannoksissa huomautettavaa tai basso-osuuksissa paikattavaa. Ensimmäistäkään paikontarvetta bassoista ei löydetä.

hl_lattahattu_teko_WP_20160410_15_17_57_Pro_pieni.jpg

Sessioiden viimeisiä ottoja äänitetään Ileltä. Joensuu-kappaleessa ei ole vielä banjoa, jonka Ile haluaa tarjota, ja hyvänkuuloinen osuus päätetään käyttää.

hl_lattahattu_teko_WP_20160410_16_34_07_Pro_pieni.jpg

Sessiot päättyvät lämpimissä merkeissä. Ketään ei ole lyöty, kukaan ei ole lähtenyt bändistä, lamppuauto ei ole käynyt pihassa. Vielä yksi yhteiskuvaposeeraus Keijon vanhan puolen rappusissa. Bändiä naurattaa Teemun koikkelehteminen kännykkäkameran ja valojen kanssa.