Huojuvan ladon laulujen sanoitukset 2008-2011

Myöhemmin ilmestyneiden Lato-levyjen laulujen sanat on koottu omilla alasivuilleen, jotka löydät diskografiasta ylävalikon Musa-painikkeen alta, jokaisen levyn omalta sivulta.

Hullu suomenhevonen -single, 2008

Hullu suomenhevonen
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Mä tallissani tömistän,
kavioilla jytistän.
En sisähommiin syntynyt
ja tahdon ulos nyt.

Laaksoja ja rotkoja,
puskaisia polkuja
minä tahdon ravata,
peltoasi avata.

Etkö voisi tulla mua hakemaan?
Veri kiertää, tahdon juoksemaan.
Mikä on kun et istu satulaan?
Pidä kiinni, mennään ravaamaan.

Hullu suomenhevonen!
Hullu suomenhevonen hirnahtaa!
Hullu suomenhevonen!
Hullu suomenhevonen korskahtaa!

Mä tahdon tässä paljastaa:
saat koska vaan mut valjastaa.
En ole aropupunen,
vaan hullu suomenhevonen.

Näet orin rautiaan
riutuvan lemmentautiaan.
En oo sun uusi poni, en,
vaan hullu suomenhevonen.

Etkö voisi tulla mua hakemaan?
Veri kiertää, tahdon ravaamaan.
Mikä on kun et istu satulaan?
Ole kiltti, ala piiskaamaan.

Hullu suomenhevonen!
Hullu suomenhevonen kiljaisee!
Hullu suomenhevonen!
Hullu suomenhevonen potkaisee!

Hullu suomenhevonen!
Hullu suomenhevonen hirnaisee!
Hullu suomenhevonen!
Hullu suomenhevonen tulee!

Taaksepäin
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Taaksepäin, taaksepäin –
elämäni polkua taaksepäin
katsomaan jäin, katsomaan jäin.
Näin tutun risteyksen silmissäin.
Istahdan penkalle pientareen,
katselen kulkua liikenteen taaksepäin.

Taaksepäin – elämäni hetkinä mielessäin.
Muistelen näin, muistelen näin –
en minä huolinut, kun minä jäin
maanteiden kutsua kuuntelemaan.
Maailma hurmasi laulullaan.

Vaan taaksepäin, taaksepäin,
tämän kerran matkaankin taaksepäin
mielessäin, mielessäin
talo, jossa asuin kerran eläessäin.
Mutta sammal jo kiipeää seinää sen.
Avainta lukkoon löydä en.

Taaksepäin, taaksepäin,
nyt haluan kulkea taaksepäin.
Ja kun kuljen näin, kun kuljen näin,
näen tutun sillan taas silmissäin.
Nojailen nokiseen kaiteeseen.
Jokivesi pyörteilee hiljalleen taaksepäin.

Kesäheinää -mini-cd, 2009

Sydänkesän vihreät niityt
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Sinä sukellat heinäkuun vesiin,
niistä vesistä nousee esiin
ihminen, josta turha huuhtoutuu.
Olet syksystä pitävä nainen,
olet keväällä luottavainen,
mutta heinäkuu on eniten sinun kuu.

Sydänkesän vihreät niityt,
sydänkesän vihreät niityt –
liityt niityn liikenteeseen,
kurotat ylös kurjenpolven voimin,
nouset ilmaan neitoperhon siivin,
näiltä syvän vihreiltä niityiltä.

Pilviviltit peittävät laakson,
ilman täyttää raskas tihku.
Pidämme sadetta rantasaunalla.
Räystään hylätyt ampiaispesät,
kauniit nuoruuden kesät –
molemmat heittäneet lapsensa maailmaan.

Sydänkesän vihreät niityt,
sydänkesän vihreät niityt –
liityn niityn liikenteeseen.
"Kurotat ylös kurjenpolven voimin."
Nousen ilmaan neitoperhon siivin,
näiltä syvän vihreiltä niityiltä.

Sydänkesän vihreät niityt,
sydänkesän vihreät niityt –
liityt niityn liikenteeseen.
"Kurotan ylös kurjenpolven voimin."
Nouset ilmaan neitoperhon siivin,
näiltä syvän vihreiltä niityiltä.

Laiturin alla
(Säv. Suonna Kononen, san. Jaakko Rautiainen © manus)

Satamavarasto - lastauslaituri,
alla sen laiturin tiettyä sakkia.
Pulloa, purkkia, lumppua, rättiä,
tilkkutäkkiä, paperisäkkiä -
ja helisi mandoliini.

Mikähän lienee se totuus ja varmuus,
jossa on taivahan valtojen alla
toisilla onni, toisilla autuus
ja toisilla kylmänä hyytävä halla?

Ja mikähän lienee se mitta ja määrä,
josta ei löytyne äärtä, ei laitaa?
Taitaa olla se kohtuuttomuus kohtalon.
On valhetta ihmisen rajattomuus.
No, helise mandoliini!

Satamavarasto...

Valoja, varjoja, tuskaakin aitoa.
Rajoja, railoja, tietoa, taitoa.
Soita, soittaja, laiturin alla,
alla sen voiman ja viisauden vallan!
Ja helise mandoliini...

Pieni valssi
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Laulelin pienoisen valssin,
pienoisen valssin mä tein
ihan vain itsellein,
ihan vain itsellein.

Puussa näin pienoisen linnun,
pienoisen linnun mä vain.
Se pesii nyt laulussain,
pesii nyt laulussain.

Lintu ja katsoja linnun
ei vielä laulua tee.
Laulua hentoista
tuuli heittelee.

Elokuun viimeiset päivät
(Säv. Juha Huhtanen, san. Jäky Järnefelt © manus)

Vihdoin alkaa tuuli puhaltaa.
Paksut pilvet taivaan parantaa.
Mee jos tahdot niin,
saat uuden merkin pulpettiin.
On viimeiset päivät elokuun.

Ranskalaiset Tammisaaren satamassa.
Salamoita iltataivaalla.
Nukkua nyt saan, herään sateen ropinaan.
On viimeiset päivät elokuun.

Jäädä kesän bailut saa.
Noustaan ilman krapulaa.
Pitkää yötä ennen aamuun.
On viimeiset päivät elokuun.

Valot peilaa auton ikkunaan.
Mä en aio surra yhtään, vaikk’ et vastaiskaan.
Kesä uusiutuu, mä saan sinut taas, tai jonkun muun.
On viimeiset päivät elokuun.

Jäädä kesän bailut saa.
Noustaan ilman krapulaa.
Mä ehkä liian kauan oon tässä istunut.
Kyttä juoksee eteen, mutt’ onhan jarrut.

Jäädä kesän bailut saa.
Noustaan ilman krapulaa.
Pitkää yötä ennen aamuun.
On viimeiset päivät elokuun,
on viimeiset päivät elokuun,
on viimeiset päivät elokuun.

Nuotio sammuu Ristimäessä
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Nuotio sammuu Ristimäessä.
Aika lähteä seuraamaan kulkijan tähteä.
Nuotio sammuu Ristimäessä.
Heitän viimeiset kahvinpisarat hiillokseen
ennen kuin meen.

Ja uskon itseeni, ei voi muutakaan.
Ei voi huutaakaan.
Niin metsä vastaa, niin kuin
sinne huudetaan (sinne huudetaan).
Siis miksi huutaa?

Ethän kysy minulta, olenko iloinen olento.
Olen tai en.
Älä kysy minulta, olenko surullinen.
Olen tai en
alakuloinen.

Liike heinien, metsien seinien,
liike aaltojen, liike pilvien,
liike vesien, nopeus kesien
minutkin saa liikkeeseen.

Rakastettuni kuin uni
takana valtakatujen, valaistujen latujen.
Kauniiden satujen, kaupunkien satujen
maailmaan hän katoaa.

Näihin liitteisiin, lahtien riitteisiin,
syksyn alaviitteisiin elokuisten iltojen.
Voi kuinka väheneekään vesi alla siltojen,
kun taas talvi lähenee.

Näihin sanoihin, näihin riveihin,
näihin lauseisiin, näihin säkeistöihin,
näihin mielen liikkeisiin, näihin mielen liikkeisiin
on kai hyvä lopettaa.

Näihin sanoihin, sanojen janoihin,
näihin lauseisiin, näihin säkeistöihin,
näihin mielen liikkeisiin, näihin mielen liikkeisiin
on kai hyvä lopettaa.

Lähde länteen! -cd, 2010

Elän mun unelmaa
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Haaveileva pikkupoika soitti vanhaa kitaraa
tunti tunnin jälkeen, ei tiennyt parempaa.
Kuinka halusikaan soittaa, kuinka tahtoi laulamaan.
Tuon pikkupojan tunteen jo meinasin unohtaa.

Mä elän mun unelmaa, elän mun unelmaa.
Mun täytyy koettaa muistaa:
mä elän mun unelmaa.
Elän mun unelmaa, elän mun unelmaa –
ja että sinä olet siinä tekee tästä unelmaakin parempaa.

Mun ensimmäinen biisi... Kun koetan, muistan sen.
Siihen piti mahtua kaikki, nuori mieli on sellainen.
Nyt riittää pari sanaa, sävel yksinkertainen.
Ajatus, korkeintaan kaksi, jotka ymmärtää jokainen.

Mä elän mun unelmaa, elän mun unelmaa.
Sun täytyy koettaa muistaa...

Kuinka toivoin ett’ ois bändi... Nää rakkaat paskapäät
mun kehnot piirustukset maalauksiksi täydentää.
Ne saa tästä jonkun lantin, ehkä pizzan syödäkseen.
Minä tiedän tasan tarkkaan, ne ei rahasta tätä tee.

Talviyö, transit naftaa syö.
Pidän seuraa basistille, ettei se nukkuisi ratin taa.
Tyhjä tie, jossain missä lie.
Viimeöisen keikan muisto lämmittää kulkijaa.

Ja mä elän mun unelmaa, elän mun unelmaa.
Minä olen onnenpoika ja elän mun unelmaa...

Saattue Murmanskiin
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Pitkien ja lyhyiden tanssi.
Suon jälkeen tukkilanssi (ja suo).
Kiilut jarruvalojen,
lumiset ristit puhelinpylväiden.
Sohjo rinteitä virtaa ja notkoissa lammiksi sakkaantuu.

Vierii, vierii saattue Murmanskiin.
Paina pääsi yön pieluksiin, ajomies.
Karua sinfoniaa ulvovat dieselit korpia halkoessaan.
Ei tämä maailma pyörisi ilman miehiä pyörillään.

Heiluu paljasrintainen kissa
viime vuoden kalenterissa.
Murukahvia,
taas yksi hereillä pitävä tupakka.
Väsymättä mies käskee vaahtosuista ratsuaan.
Kuin kuu kulkee yksinäistä taivaltaan.

Aina vaan vierii, vierii saattue Murmanskiin.
Paina pääsi yön pieluksiin, ajomies.
Anna piirturin kirjoittaa,
ei tässä muuten ole pahemmin runoiltavaa.
Ei tämä maailma pyörisi ilman miehiä pyörillään.

Vierii, vierii saattue Murmanskiin.
Paina pääsi yön pieluksiin, ajomies.
Pojanpoikien sinfoniaa
isoisien haamut kuunnella saa.
Ei tämä maailma pyörisi ilman miehiä pyörillään.
Ei tämä maailma pyörisi ilman miehiä pyörillään.
Kuinka maailma pyörisi ilman miehiä pyörillään?

Äidit, älkää kasvattako pojista muusikoita
– Mamas Don’t Let Your Babies Grow Up To Be Cowboys –
(Säv. & san. Ed Bruce & Patsy Bruce, suom. san. Suonna Kononen
© Sony/ATV Tree Publishing / Sony/ATV Music Publishing Scandinavia)

Häntä hankalaa on rakastaa, vaikeaa pitää kii.
Ei liksojaan kuluta koruihin tai turkiksiin.
Kuluneissa farkuissaan yötyöhön suunnistaa.
Jos et ymmärrä häntä ja nalkutat vaan,
hän kotiin tulla unohtaa.

Äidit, älkää kasvattako pojista muusikoita.
Ne tahtovat vaan koluamaan
keikoille pitkin hevonkuusikoita.
Äidit, älkää kasvattako pojista muusikoita.
Kotiin saapuessaan ne on aatoksissaan
ja uutta keikkaa odottaa.

Savuiset saluunat, maanteiden viimat
on mieleen muusikon tuon.
Baarien ruusuille, liljoille yön
hän huurteisen maljansa juo.
Jotka ei häntä tunne ei hänestä pidä.
Eivät aina pidä tuttunsakaan.
Mies sopeutumaton, mies lainsuojaton
ei tapojaan käy muuttamaan.

Äidit, älkää kasvattako...

Äidit, älkää kasvattako...

Tex Willerin poika
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Olit lapsuuteni sankareista suurimpia,
ellet suurin – Yön kotka Tex.
Elin maailmassasi päivä- ja yökausia,
saatoin heittää arjen huolet veks.
Tulin koulusta, tein leipiä ja kylmän kaakaon,
sitten panin ojennukseen Texin kanssa Mefiston.
Kunpa saisin joskus kaverin niin kuin Kit Carson on.

Meksikoon! Laredoon!
Durangoon matkalla oon...
Coloradoon! El Pasoon!
Olen Tex Willerin poika,
ihan varmasti oon.

Poimin pulloja ja kotitöitä toimittelin,
lantit kourassa kioskille ostamaan
juoksin uutta irtonumeroa Tex Willerin.
Siinä autoit verilöylyn kostamaan!
Vei Dynamiitti väsymättä Rio Granden varrelle
ja Fort Creekissä linnake, se paloi karrelle.
Ei mikään vedä vertaa rangereiden puheenparrelle.

Meksikoon...

En ole enää lapsi, nuorukainenkaan.
Annoin sarjakuvatkin pois ilmaiseks’.
Mutta tuntuu että maailmassa tarvitaan
vielä miestä sellaista kuin Tex.
Loppuun asti ihmiskunnan laitumista taistellaan
ja salakapakoissa tulilientä maistellaan -
Yön kotkan revolverin savua pian niissä haistellaan.

Meksikoon...

Meksikoon...

Balladi Seilin saaresta
(Säv. & san. Kapa Ahonen © manus)

Aivan kuin vehmas ja vihreä paratiisi
on vesitieni varrella tuo Seilin saari.
Sen kauneus saa minut melkein unohtamaan
synkät vuosisadat, jotka liittyy sen historiaan.

Pistoksen tunsi moni vaeltaja rinnassaan
tuon paikan ohi silloin yksin seilatessaan.
Ei tuuli vienyt sinne veneitä rantautumaan.
Ei menneet lähelle, ne jatkoivat matkaa vaan.

Kiehtova Seili – ajatukseni sinuun kiinni jäi,
vaikka retkeni poispäin luotasi vie mua näin.
Nyt tunnen ikävää,
kun katson rantaviivaasi etääntyvää.
Mmm...

Kätköissä hiekkamaan on siellä monta ihmistarinaa.
Edes yhdelle niistä ei löydy kertojaa.
Minä valmiina oisin tässä jokaisen kuuntelemaan,
mutta suunnaltasi vastaa hiljaisuus ainoastaan.

Kiehtova Seili...

Menneisyydestä mulle niin vähän tietoa jaat
Sinne rauhaasi jääden salaisuutesi pitää saat.
Kuin luoksesi kylään pääsin hetkeksi matkaltain
sinut tänään Seili kun mä löytää sain.

Kiehtova Seili...

Kolmisiipinen lokki
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Torilla jätteitä nokkii
kolmisiipinen lokki.
Ei lentoon pääse,
maahan jää se.

Kaksi siipeä kannattais,
mieli panee parastaan.
Lentoon haluttais,
kolmas siipi haraa vastaan.

Jos haluaa lentää,
tarvitaan siipiä kaksi.
Kolmas ei autakaan,
se saa lentokelvottomaksi.

Silmissä välke meren,
korvissa kohina veren.
Tapailee ilmaa,
mutta jalkojen alla aina on maa.

Kolmisiipinen lokki,
kolmisiipinen lokki.
Tapailee ilmaa,
mutta jalkojen alla aina on maa.

Kolmisiipinen lokki,
kolmisiipinen lokki.
Tapailee ilmaa,
mutta jalkojen alla aina on maa.

Lähde länteen!
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Jussi Rummukainen oli veljessarjan viimeinen.
Isä kuoli, vanhin veli peri kotitilan sen.
Siitä yksi kerrallaan kohti suurta maailmaa
Rummukaiset hajaantuivat onneansa koittamaan.

Jussi Rummukainen oli, jollei varsin pätevä,
kohtuullisen kuitenkin, käsistänsä kätevä.
Toisten nurkissa ja hommissa ei Jussi viihtynyt.
Kuuli neuvon, jonka jälkeen oli mieli kiihtynyt:

Lähde länteen, nuori mies! Lähde länteen, nuori mies!
Lähde länteenpäin, lähde länteen, nuori mies!
Lähde länteen, nuori mies! Lähde länteen, nuori mies!
Lähde länteenpäin, lähde länteen, nuori mies!

Linjalaiva Allan tuuditteli rantaan New Yorkin.
Sieltä vaelteli savotoille Lake Michiganin.
Kämppäkaverina oli muuan Yrjö Ronkainen,
hän oli kuullut: työmiehille loistaa tähti punainen.

Lähde länteen, nuori mies...

Alaskasta Vladivostokiin rahtilaiva kuljetti.
Savottatienesteillä maksettiin junaan piletti.
Moskovasta Pietariin, Pietarista Karjalaan.
Petroskoihin rakentamaan huomista punaisempaa.

Musta auto parkkeerasi yöllä eteen talonsa.
Yrjön oveen koputettiin, Jussi säästyi haulta.
Meni Yrjö, Lenin, Stalin, no, Neuvostoliittokin...
Veljeltänsä Joensuusta Jussi sai postikortin:

Lähde länteen, nuori mies...

Elementtikerrostalo Joensuun Rantakylässä.
Jussi Rummukainen täyttää pian yhdeksänkymmentä.
Miettii elämänsä matkaa, mietiskelee retkiään.
Kannattiko tuota kiertää koko pallo ensinkään?

Niinhän silloin sanottiin, kun viisumeita anottiin.
Aika paljon koettiin, kun hokemalla hoettiin:

Lähde länteen, nuori mies...

Outokummun kupari
– U.S. Steel –
(Säv. & san. Tom Russell, suom. san. Suonna Kononen © End Of The Trail Music)

Keretti, Outokumpu. Ruokasali kaivoksen.
Lounasta louhii rivi kaivosmiesten hiljaisten.
Potut ja karjalanpaisti kotikaljalla huuhdellaan.
Muttei tuttu herja lennä, kun kuiluun kuljetaan.
Pian kaivos suljetaan.

Heikki Komulainen oli kumpulainen nuori mies.
Isä kertoi pojallensa mitä isä nytten ties’.
Menet yhtiölle töihin. Pomolle jo puhelin.
Kiisua piisaa kyllä, tiedäthän tuon itsekin –
Outokummun kuparin.

Kun Suomi rakennettiin, valo syttyi Helsinkiin –
veden voima pantiin virtaamaan Outokummun kupariin.
Kun kosket valjastettiin, kun sähköistettiin maa,
tarvittiin kuparia lankoihin laulamaan –
sitä Outokummusta saa.

Heikki Komulainen istuu keinutuolissaan.
Yskii niin kuin isä yski, olkapäitä pakottaa.
No nyt on vapaa-aikaa tehdä mitä haluttaa.
Kotisairaanhoitaja kaivokselle taluttaa –
pujo pihaa valloittaa.

Kun Suomi rakennettiin...

Sydänkesän vihreät niityt
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Sinä sukellat heinäkuun vesiin,
niistä vesistä nousee esiin
ihminen, josta turha huuhtoutuu.
Olet syksystä pitävä nainen,
olet keväällä luottavainen,
mutta heinäkuu on eniten sinun kuu.

Sydänkesän vihreät niityt,
sydänkesän vihreät niityt –
liityt niityn liikenteeseen,
kurotat ylös kurjenpolven voimin,
nouset ilmaan neitoperhon siivin,
näiltä syvän vihreiltä niityiltä.

Pilviviltit peittävät laakson,
ilman täyttää raskas tihku.
Pidämme sadetta rantasaunalla.
Räystään hylätyt ampiaispesät,
kauniit nuoruuden kesät –
molemmat heittäneet lapsensa maailmaan.

Sydänkesän vihreät niityt,
sydänkesän vihreät niityt –
liityn niityn liikenteeseen,
kurotat ylös kurjenpolven voimin.
Nousen ilmaan neitoperhon siivin,
näiltä syvän vihreiltä niityiltä.

Sydänkesän vihreät niityt,
sydänkesän vihreät niityt –
liityt niityn liikenteeseen.
Kurotan ylös kurjenpolven voimin.
Nouset ilmaan neitoperhon siivin
näiltä syvän vihreiltä niityiltä.

Hullu suomenhevonen
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Mä tallissani tömistän,
kavioilla jytistän.
En sisähommiin syntynyt
ja tahdon ulos nyt.
Laaksoja ja rotkoja,
puskaisia polkuja
minä tahdon ravata,
peltoasi avata.

Etkö voisi tulla mua hakemaan?
Veri kiertää, tahdon juoksemaan.
Mikä on kun et istu satulaan?
Pidä kiinni, mennään ravaamaan.

Hullu suomenhevonen!
Hullu suomenhevonen hirnahtaa!
Hullu suomenhevonen!
Hullu suomenhevonen korskahtaa!

Mä tahdon tässä paljastaa:
saat koska vaan mut valjastaa.
En ole aropupunen,
vaan hullu suomenhevonen.
Näet orin rautiaan
riutuvan lemmentautiaan.
En oo sun uusi poni, en,
vaan hullu suomenhevonen.

Etkö voisi tulla mua hakemaan?
Veri kiertää, tahdon ravaamaan.
Mikä on kun et istu satulaan?
Ole kiltti, ala piiskaamaan.

Hullu suomenhevonen!
Hullu suomenhevonen kiljaisee!
Hullu suomenhevonen!
Hullu suomenhevonen potkaisee!
Hullu suomenhevonen!
Hullu suomenhevonen hirnaisee!
Hullu suomenhevonen!
Hullu suomenhevonen tulee!

Tuuli kuljettaa (Kainin poika)
(Säv. & san. Sakari Neuvonen © manus)

Kun isäni pakkasi rinkkaani,
otin kaiken minkä pyytämättä sain.
Lisätköön vaan velkataakkaani.
En ole poika Abelin, vaan Kain.
Missä on minun rakkaani?
Paratiisin ulkopuolelta hain.
Ei saa lähteä matkaani,
kotona olen, kun olen muilla main.

Naiseen ihastuin taas.
Huusin: ”Ankkurit alas, satamaan!”
Mutta köysi ei ollutkaan kii – kas kummaa.
Ei oo vapaa jota tuuli kuljettaa.
Ei voi mennä minne haluaa,
kun on kerran lähtenyt tuulien kaa.

Kun isäni pakkasi rinkkaani,
hyvän neuvon evääkseni sain:
Aina jos vaihdan paikkaani,
ikuisesti pysyn paikoillain.
Minut on jättänyt rakkaani,
tällä kertaa oli nopeempain.
Itkisin kyllä jälkeesi,
mutta kyyneleitä en saa reissuillain.

Naiseen ihastuin taas...

Naiseen ihastuin taas...

Naiseen ihastuin taas...

Syvärin jouluyö
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

1943 vuotta sitten
tai joskus niillä main syntyi poika, tähdet tuikkivat vain.
1943 vuotta myöhemmin
saman taivaan alla vartioidessain toivon: olisi edes lämmin.
Yksi laittaa lavitsallaan tupakan palamaan.
Toinen saanut on silavaa paketin kotoaan.
Me kaikki tapamme – aikaa, sitä täällä tappaa saa.
Samalla jokainen tappaa ainutkertaista nuoruuttaan.

Lumi verhoaa maan – peittää noen valkoisellaan.
On huomispäivänä minuutin, kaksi pidempään valoisaa.
Joku korttia lyö... Pyörii kädessä puhdetyö.
Ei tunnu loppuvan koskaan tämä Syvärin jouluyö.

Me käänsimme kerran poikien kanssa taskuja iivanan.
Alta likaisen aluspaidan löysin ristin valkean.
Mikä oli sen miehen jumala? Eikö tuo lie sama ollut,
jonka nimeen kirosi se meikäläinen, jonka käsistä oli kuollut.

Pakkanen käy päälle lailla vainoajan.
En jaksa kuulla puhuvan papin yhden ainoan,
silti tänä yönä enkeleitä on eetteri tulvillaan.
Tämän korsun ne herran enkelit kiertävät kaukaakin kauempaa.

Lumi verhoaa maan – hiutaleet hormiin sihahtaa...
Veli, heitätkö sylillisen halkoja kaminaan?
Joku korttia lyö... Pyörii kädessä puhdetyö.
Ei tunnu loppuvan koskaan tämä Syvärin jouluyö.

Seuraavaksi jouluksi pääsin Tilkkaan makaamaan.
Jalat jäivät Karjalaan, jos se ketään kiinnostaa.
Nyt lykin Eteläsatamaan morfiinia ostamaan,
sieltä kirkon kellariin yötä vastaanottamaan.
Yksi lavitsallaan hiljaisena tupakoi,
korvissa luodit soi. Toinen perheestään unelmoi.
Me kaikki tapamme – aikaa, sitä täällä tappaa saa.
Samalla jokainen tappaa menetettyä nuoruuttaan.

Lumi verhoaa maan – peittää loan valkoisellaan.
Veli, heitätkö sylillisen halkoja kaminaan?
Joku korttia lyö... Jano kuristaa kuin vyö.
Ei tunnu loppuvan koskaan tämä Syvärin jouluyö.

Lumi verhoaa maan – verhoaisikin sen tunteen kun vituttaa.
Veli, antaisit huikan, minua paleltaa.
Ja veli, älä lyö. Se on herroille varattu työ.
Ei tunnu loppuvan koskaan tämä Syvärin jouluyö...

Kaustisen talvet -mini-cd, 2010

Posti eteiseen nietostuu.
Pian on kuulemma maaliskuu.
Nurkkapöytään pullon tuon.
Juon, juon, juon.

Sanon Jaskalle huomenen.
Päivän lehden selailen.
Soitan levyä vaikka Status Quon.
Juon, juon, juon.
Juon, juon, juon.

Elämä...
(4x) Juon, juon, juon.

Kaustisen talvet
- The Hills Of Woodstock -
(Säv. & san. Tom Pacheco, suom. san. Suonna Kononen © manus)

Tulin Kokkolasta bussilla.
Treffit oli Pelimannissa.
Musiikille tytön menetin,
ne soittelivat tunnin, toisenkin.
Voi kuinka tyttö soitti viulullaan,
syvälle uppoutui sen laulantaan.

Jatkoilla Perhonjokivarressa
rakastuttiin rantasaunalla.
Ennen kuin oikein edes tajuttiin
meikäläistä kylään muutettiin.
Jaakko Kuorikosken kirkossa
urut soittivat häämarssia.

Niin lumi leijuu pintaan Perhonjoen,
niin koittaa loppu lokakuun.
On muistoa vain äänet kesän viimeisen,
pelloille pimeys laskeutuu.
Asuin siellä, saatan sanoa
noina kultaisina aikoina
Kaustisen talvet, Kaustisen talvet.

Puutalossa Teerikujalla
melkein Kaustisen pääraitilla
kuiva mänty paukkui takassa,
voi kuinka lämmitti se talvella.
Pakkastuuli huusi nurkissa,
Ford käynnistyi kaapeleilla.

Istuin Pauanteella kahvilla,
kuuntelin Juneksen juttuja.
Kävin Nikulassa raveissa,
hävitin ne rahat Konstassa.
MyThain take away’tä sohvalla
söin ja katsoin televisiota.

Niin lumi leijuu...

Mikään ei kai ole ikuista.
Sitä kesti joitain vuosia.
Tulee uusia unelmia,
ihmisistä tulee vanhoja.
Penttilän museon sillalta
heitin lantin, koetin toivoa.

Taas valtatie 13
vie unissani kohti Kaustista.
Näen suota, metsää, turkistarhoja,
vai näenkö sittenkin vain harhoja?
Ne harhat istuvat niin tiukassa,
kuin P.H.:n haamu Pelimannissa.

Niin lumi leijuu...

Miinus 30
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Tuuli hakkaa kasvoja avokämmenellä.
Miinus 30, miinus 30.
Puuterilunta parikymmenkunta senttiä pinnalla tien.
Miinus 30, miinus 30.

Naapurin isäntä kyttää verhon takana tuolissaan
huolissaan: omenapuusta kylki halkeaa.
Naapurin isäntä kyttää verhon takana tuolissaan
huolissaan: omenapuusta kylki halkeaa.

Yksinäinen aura-auto, muita teillä ei näy,
kun on miinus 30, miinus 30.
Tuuli vie pilvet ja paljastaa tähdet, kylmemmäksi vain käy.
Miinus 31, miinus 32.

Junat myöhästelevät, junat myöhästelevät.
Autot yskähtelevät, autot yskähtelevät.
Junat myöhästelevät, junat myöhästelevät.
Autot pysähtelevät, autot pysähtelevät.

Junat myöhästelevät, junat myöhästelevät.
Autot yskähtelevät, autot yskähtelevät.
Junat myöhästelevät, junat myöhästelevät.
Autot pysähtelevät, kaikki pysähtyvät.

Syvärin jouluyö
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

1943 vuotta sitten
tai joskus niillä main syntyi poika, tähdet tuikkivat vain.
1943 vuotta myöhemmin
saman taivaan alla vartioidessain toivon: olisi edes lämmin.
Yksi laittaa lavitsallaan tupakan palamaan.
Toinen saanut on silavaa paketin kotoaan.
Me kaikki tapamme – aikaa, sitä täällä tappaa saa.
Samalla jokainen tappaa ainutkertaista nuoruuttaan.

Lumi verhoaa maan – peittää noen valkoisellaan.
On huomispäivänä minuutin, kaksi pidempään valoisaa.
Joku korttia lyö... Pyörii kädessä puhdetyö.
Ei tunnu loppuvan koskaan tämä Syvärin jouluyö.

Me käänsimme kerran poikien kanssa taskuja iivanan.
Alta likaisen aluspaidan löysin ristin valkean.
Mikä oli sen miehen jumala? Eikö tuo lie sama ollut,
jonka nimeen kirosi se meikäläinen, jonka käsistä oli kuollut.

Pakkanen käy päälle lailla vainoajan.
En jaksa kuulla puhuvan papin yhden ainoan,
silti tänä yönä enkeleitä on eetteri tulvillaan.
Tämän korsun ne herran enkelit kiertävät kaukaakin kauempaa.

Lumi verhoaa maan – hiutaleet hormiin sihahtaa...
Veli, heitätkö sylillisen halkoja kaminaan?
Joku korttia lyö... Pyörii kädessä puhdetyö.
Ei tunnu loppuvan koskaan tämä Syvärin jouluyö.

Seuraavaksi jouluksi pääsin Tilkkaan makaamaan.
Jalat jäivät Karjalaan, jos se ketään kiinnostaa.
Nyt lykin Eteläsatamaan morfiinia ostamaan,
sieltä kirkon kellariin yötä vastaanottamaan.
Yksi lavitsallaan hiljaisena tupakoi,
korvissa luodit soi. Toinen perheestään unelmoi.
Me kaikki tapamme – aikaa, sitä täällä tappaa saa.
Samalla jokainen tappaa menetettyä nuoruuttaan.

Lumi verhoaa maan – peittää loan valkoisellaan.
Veli, heitätkö sylillisen halkoja kaminaan?
Joku korttia lyö... Jano kuristaa kuin vyö.
Ei tunnu loppuvan koskaan tämä Syvärin jouluyö.

Lumi verhoaa maan – verhoaisikin sen tunteen kun vituttaa.
Veli, antaisit huikan, minua paleltaa.
Ja veli, älä lyö. Se on herroille varattu työ.
Ei tunnu loppuvan koskaan tämä Syvärin jouluyö...

Suomenhevonen ja muita lauluja -cd, 2011

Taaksepäin
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Taaksepäin, taaksepäin –
elämäni polkua taaksepäin
katsomaan jäin, katsomaan jäin.
Näin tutun risteyksen silmissäin.
Istahdan penkalle pientareen,
katselen kulkua liikenteen taaksepäin.

Taaksepäin – elämäni hetkinä mielessäin.
Muistelen näin, muistelen näin –
en minä huolinut, kun minä jäin
maanteiden kutsua kuuntelemaan.
Maailma hurmasi laulullaan.

Vaan taaksepäin, taaksepäin,
tämän kerran matkaankin taaksepäin
mielessäin, mielessäin
talo, jossa asuin kerran eläessäin.
Mutta sammal jo kiipeää seinää sen.
Avainta lukkoon löydä en.

Taaksepäin, olen ottanut askelen taaksepäin
ja kauempaa näin, täältä kauempaa näin
myös sen, mikä odottaa mua edessäin.
Tällä mun matkalla menneeseen
tien pöly leijailee hiljalleen taaksepäin.

Äidit, älkää kasvattako pojista muusikoita
– Mamas Don’t Let Your Babies Grow Up To Be Cowboys –
(Säv. & san. Ed Bruce & Patsy Bruce, suom. san. Suonna Kononen
© Sony/ATV Tree Publishing / Sony/ATV Music Publishing Scandinavia)

Häntä hankalaa on rakastaa, vaikeaa pitää kii.
Ei liksojaan kuluta koruihin tai turkiksiin.
Kuluneissa farkuissaan yötyöhön suunnistaa.
Jos et ymmärrä häntä ja nalkutat vaan,
hän kotiin tulla unohtaa.

Äidit, älkää kasvattako pojista muusikoita.
Ne tahtovat vaan koluamaan
keikoille pitkin hevonkuusikoita.
Äidit, älkää kasvattako pojista muusikoita.
Kotiin saapuessaan ne on aatoksissaan
ja uutta keikkaa odottaa.

Savuiset saluunat, maanteiden viimat
on mieleen muusikon tuon.
Baarien ruusuille, liljoille yön
hän huurteisen maljansa juo.
Jotka ei häntä tunne ei hänestä pidä.
Eivät aina pidä tuttunsakaan.
Mies sopeutumaton, mies lainsuojaton
ei tapojaan käy muuttamaan.

Äidit, älkää kasvattako...

Äidit, älkää kasvattako...

Virran Ola on vielä kuningas -cd-ep, 2011

Virran Ola on vielä kuningas
- Bob Wills Is Still The Kings -
(Säv. & san. Waylon Jennings, suom. san. Suonna Kononen (c) Universal Music Publishing)

Mun toinen koti oli Suomen tanssilavoilla.
Siellä raikanut ei rokki, mentiin talon tavoilla.
Vaikka Hesan diskoissa soi hippamusa vauhdikas,
on vielä Suomen sydänmailla Virran Ola kuningas.

Entisajoista mä kuulin monen pahaa huudelleen.
Minä tangon kulta-ajat voisin elää uudelleen.
Kuinka Liljankukan tahtiin lavaan iski lapikas.
On vielä Suomen sydänmailla Virran Ola kuningas.

Moni sälli Helsingissä täyttää salit soitoillaan.
Ja levy-yhtiöissä lesotetaan voitoillaan.
Kehä kolmen pohjoispuolella on toinen totuus, kas:
On vielä Suomen sydänmailla Virran Ola kuningas.

Jos et ole nähnyt koskaan tanssilava-Suomea,
jos et ole kuullut Monosta ja Veikko Tuomea.
Kysy vaikka Sorsakoskelta ja pidä tietonas:
on vielä Suomen sydänmailla Virran Ola kuningas.
On vielä Suomen sydänmailla Virran Ola kuningas.

Polle, vie mut kotiin (Älä vie talliin Laurilan)
(Säv. Ossi ja Pekka Töyry, san. Pekka Töyry (c) manus)

Kierrän harmaan hirsiaitan,
siellä ruuhenpohjaa tervataan.
Varpaat tietä näyttää, kun kärryillä kurvataan.
Mennään metsälammen rantaan,
kun ikäväinen läikähtää
ja huljutellaan varpaita
itikat nuo seuranain.

Polle, vie mut kotiin, jos rattaille nukahdan.
Lie tuttu tie kulmille Loikalan.
Polle, vie mut kotiin, tai melkein minne vaan,
mutta älä vie talliin Laurilan,
vaan älä vie talliin Laurilan.

Kylän raitilta muistuu mieleen
Kelkan tanssilavan lauantait.
Nyt siellä tuuli laulaa kai pölyliina harteillaan.
Ei löydy maitolaitureita,
missä iltaisin kohdataan.
Lie kesäheilatkin
kaupunkeihin kadonneet.

Polle, vie mut kotiin...

Polle, vie mut kotiin...

Tiellä taas
- On The Road Again-
(Säv. & san. Willie Nelson, suom. san. Markojuhani Rautavaara (c) EMI Music Publishing)

Ollaan tiellä taas, ei voi odottaa, tiellä taas.
Vanhan Mersun pellin alla kone kehrää
ikuista lauluaan.

Tiellä taas, vanha kitarani tiellä taas.
Niin monen paikkakunnan leima tarttuu kuluneen
laukkusi mustaan nahkaan.

Tiellä taas musta asfaltti nyt auton alla kiiltää.
Huoltoasemat, kylät, kaupungit kun tuulilasiin piirtää
ja pysähtyy.

Ollaan tiellä taas, niin kuin mustalaiset, tiellä taas.
Ei paikalleen voi jäädä, täytyy nousta ylös,
tuntematon sisälläsi määrää niin

Tiellä taas musta asfaltti...

Ollaan tiellä taas, syksy riisuu kesän, tiellä taas.
Talvi antaa peiton, kevät sulaa pois,
piirtää yhden vuosirenkaan lisää.

Tiellä taas, sade peittää jäljet, tiellä taas.
Vielä hetki, sitten pilvet sivuun väistyy,
nousee maantiellä peukalo pystyyn.

Tiellä taas musta asfaltti...

Ollaan tiellä taas, ei voi odottaa, tiellä taas.
Vanhan Mersun pellin alla kone kehrää ikuista lauluaan.
Vanhan Mersun pellin alla kone kehrää ikuista lauluaan.
Vanhan Mersun pellin alla kone kehrää ikuista lauluaan.

Viimeinen virsi (Iltahetki)
(Säv. Suonna Kononen, san. Jaakko Rautiainen (c) manus)

Uni on ihmisen kutsumustyötä,
päivä luulojen mustinta yötä:
velloo ja vetää, paasaa ja pauhaa
viimeisen virtensä Tuonelan rauhaan.
Harhasta hautaan - harhasta hautaan
tiessä on pitkästi laitaa ja reunaa.
Jo tottahan Luojakin luotua seuraa.
Olipa askel rento ja aito;
tietäähän sen, se on kulkurin taito.
Siinäpä sitä. Olihan vaan
ilta, lakeus, laidunmaa.

Leppäviitaa, puskapuuta
yksi niin kuin monen monta muuta.
Tullen mennen muoto muuan,
muuan muusta muukalainen.
Apostoli arvatenkin -
Tullen jostain, mennen nostain
tiestä jalkaa, varvasluuta.
Iltahetki - askelvaivan
alla maa ja yllä taivaan
humisevaa linnunrataa...

Iltahetken hehku tässä
taivaskuoren kiertämässä.
Kulkijalla alla taivaan
kyläraitti, reitti vain se,
soratie ja sorataival.
Päivä ajan vainasmaalla...
Toinen tiessä leppälaita,
toinen niityn pisteaita.
Vastatusten heinälato,
lepänlehden karvamato.
Niin se niitty, niin se lato,
niin se lehden laiska mato.
Niin se lehto, leppäviita,
niin se aidaksinen laita,
viistoin vino säleaita.
Niin se kulkijalle kaita
reitti vain, se kyläraitti.
Päivä ajan vainasmaalla.

Uni on ihmisen kutsumustyötä,
päivä luulojen mustinta yötä:
velloo ja vetää, paasaa ja pauhaa
viimeisen virtensä Tuonelan rauhaan,
siellä on mielesi rauhaton ranta.

Wanhan Jokelan tarinoita -cd, 2011

Joensuun tähdet ja baarit
(Säv. & san. Suonna Kononen (c) manus)

Äly Ryynänen kävelee vastaan Lörkin kulmilla.
Valot palavat myöhään yöhön ylioppilaskunnassa.
Lämmittelen Old Dogissa, juon yhden Kilkennyn.
Kuuntelen kun Speedy soittaa biisiä Baddingin.

Tahdon sinne, missä istuvat naiset Pocadanin.
Miss' on Timo Ventola ja Raimo Turunenkin.
Missä ovella otetaan vitonen kaikilta.
Miss' on tullunna istuttua aika moni ilta.

Beibi, ota minut nyt!
Älä sitten, kun olen ilovaari.
Näytän sinulle Joensuun tähdet ja baarit.
Näytän sulle paikat, joissa uneksin,
paikat, joissa istuin iltaisin,
odotin jotakin, joku puhui jatkoistakin,
muistan vain, että unohdin narikkaan takin.

Kirjailija Hirvonen on tänään humalahakuinen.
No mikäs siinä, alkoholi on aine mukavan makuinen.
Niin suurenmoisen mahtavaa, aivan uskomaton tunne
olla toisella puolella tiskiä kuin juomanlaskija Timo Munne.

Jätän Piispan juttuineen ja tuijotan emalia.
Otan vielä yhden ja kuuntelen Kemalia.
Kahteen mennessä tänne tuntuu valuneen koko Kerubi.
Puukolla saat leikata ilmaa puolella pubin.

Beibi, ota minut nyt...

Pilkku tulee puoli neljä pianobaarissa.
Seison torinkulmalla grillijonossa.
Aamulla tiedän vain sen: ei onnistunut vonkaaminen
ja illan tullen olen jälleen helvetin yksinäinen.

Beibi, ota minut nyt...

Maaseutumusiikkia vol. I -cd, 2011