Lauluja menneiltä kesiltä -cd, 2014
Laulujen sanat

Ajan pojan kanssa
(Säv. & san. Suonna Kononen (c) manus)

Poika istuu etupenkkiin,
turvaistuin on mennyttä aikaa.
Mä ajan pojan kanssa,
autoilen mun pojan kanssa.

Tänään taakse jäädä saa muut.
Me mennään niin kuin Jake ja Elwood.
Mä ajan pojan kanssa,
autoilen mun pojan kanssa.

Tämä elämän leveä tie
meitä tuntemattomaan vie.
Olen valinnut risteyksen monesti väärin,
tänään ei niin käydä voi.
Tänään hyvät biisit soi.
Älä nukahda, kartturi hoi!
En tahtoisi kenenkään toisen istuvan
siinä vierelläin.

Isä pysähtyy ja tankkaa.
Poika lukee Aku Ankkaa.
Mä ajan pojan kanssa,
autoilen mun pojan kanssa.

Poika tahtoo limpparille,
jäätelölle, hampparille.
No ihan kohta vaikka,
tulee aika kiva paikka.

Tämä elämän leveä tie...

Joskus tuntuu että ukki
istuu takapenkillämme.
Se ajaa pojan kanssa
ja pojanpojan kanssa.

Ukki tunsi koko Suomen,
kertoi teiltä tarinoita.
Kunpa muistaisin ees puolet.
En tiennyt että -

tämä elämän leveä tie...


Juna menee lapsuuteen
(Säv. & san. Suonna Kononen (c) manus)

Haavan havinaan ja tuoksuun apilan
nukahdin taas uudelleen.
Vanhan pistoraiteen perukoilta
junanpillin kuulin huudelleen.
Jätin pyörän pientareelle,
laski puomit, kilisteli kilkutin.
Piki tuoksui, kiskot paukkui,
minä ratapenkereeltä vilkutin.

Tahtoisin kyytiin edelleen.
Juna menee lapsuuteen.
Tahtoisin kyytiin edelleen.
Juna menee lapsuuteen

Olen edelleen se poika
taskut täynnä sulkia ja kiviä.
Kuljeskelen joutomailla,
etsin lauluun yhtä hyvää riviä.
Kurkottelen pilven päälle,
kaivaudun maahan alla kantapään.
Annan tuulen viedä mielen suojaansa
alta huonon sään.

Hyppäätkö kyytiin edelleen?
Juna menee lapsuuteen.
Hyppäätkö kyytiin edelleen?
Juna menee lapsuuteen.


Laiturin alla
(Säv. Suonna Kononen, san. Jaakko Rautiainen © manus)

Satamavarasto - lastauslaituri,
alla sen laiturin tiettyä sakkia.
Pulloa, purkkia, lumppua, rättiä,
tilkkutäkkiä, paperisäkkiä -
ja helisi mandoliini.

Mikähän lienee se totuus ja varmuus,
jossa on taivahan valtojen alla
toisilla onni, toisilla autuus
ja toisilla kylmänä hyytävä halla?

Ja mikähän lienee se mitta ja määrä,
josta ei löytyne äärtä, ei laitaa?
Taitaa olla se kohtuuttomuus kohtalon.
On valhetta ihmisen rajattomuus.
No, helise mandoliini!

Satamavarasto...

Valoja, varjoja, tuskaakin aitoa.
Rajoja, railoja, tietoa, taitoa.
Soita, soittaja, laiturin alla,
alla sen voiman ja viisauden vallan!
Ja helise mandoliini...


Virran Ola on vielä kuningas
- Bob Wills Is Still The Kings -
(Säv. & san. Waylon Jennings, suom. san. Suonna Kononen (c) Universal Music Publishing)

Mun toinen koti oli Suomen tanssilavoilla.
Siellä raikanut ei rokki, mentiin talon tavoilla.
Vaikka Hesan diskoissa soi hippamusa vauhdikas,
on vielä Suomen sydänmailla Virran Ola kuningas.

Entisajoista mä kuulin monen pahaa huudelleen.
Minä tangon kulta-ajat voisin elää uudelleen.
Kuinka Liljankukan tahtiin lavaan iski lapikas.
On vielä Suomen sydänmailla Virran Ola kuningas.

Moni sälli Helsingissä täyttää salit soitoillaan.
Ja levy-yhtiöissä lesotetaan voitoillaan.
Kehä kolmen pohjoispuolella on toinen totuus, kas:
On vielä Suomen sydänmailla Virran Ola kuningas.

Jos et ole nähnyt koskaan tanssilava-Suomea,
jos et ole kuullut Monosta ja Veikko Tuomea.
Kysy vaikka Sorsakoskelta ja pidä tietonas:
on vielä Suomen sydänmailla Virran Ola kuningas.
On vielä Suomen sydänmailla Virran Ola kuningas.


Tiellä taas
- On The Road Again-
(Säv. & san. Willie Nelson, suom. san. Markojuhani Rautavaara (c) EMI Music Publishing)

Ollaan tiellä taas, ei voi odottaa, tiellä taas.
Vanhan Mersun pellin alla kone kehrää
ikuista lauluaan.

Tiellä taas, vanha kitarani tiellä taas.
Niin monen paikkakunnan leima tarttuu kuluneen
laukkusi mustaan nahkaan.

Tiellä taas musta asfaltti nyt auton alla kiiltää.
Huoltoasemat, kylät, kaupungit kun tuulilasiin piirtää
ja pysähtyy.

Ollaan tiellä taas, niin kuin mustalaiset, tiellä taas.
Ei paikalleen voi jäädä, täytyy nousta ylös,
tuntematon sisälläsi määrää niin.

Tiellä taas musta asfaltti...

Ollaan tiellä taas, syksy riisuu kesän, tiellä taas.
Talvi antaa peiton, kevät sulaa pois,
piirtää yhden vuosirenkaan lisää.

Tiellä taas, sade peittää jäljet, tiellä taas.
Vielä hetki, sitten pilvet sivuun väistyy,
nousee maantiellä peukalo pystyyn.

Tiellä taas musta asfaltti...

Ollaan tiellä taas, ei voi odottaa, tiellä taas.
Vanhan Mersun pellin alla kone kehrää ikuista lauluaan.
Vanhan Mersun pellin alla kone kehrää ikuista lauluaan.
Vanhan Mersun pellin alla kone kehrää ikuista lauluaan.


Taaksepäin
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Taaksepäin, taaksepäin –
elämäni polkua taaksepäin
katsomaan jäin, katsomaan jäin.
Näin tutun risteyksen silmissäin.
Istahdan penkalle pientareen,
katselen kulkua liikenteen taaksepäin.

Taaksepäin – elämäni hetkinä mielessäin.
Muistelen näin, muistelen näin –
en minä huolinut, kun minä jäin
maanteiden kutsua kuuntelemaan.
Maailma hurmasi laulullaan.

Vaan taaksepäin, taaksepäin,
tämän kerran matkaankin taaksepäin
mielessäin, mielessäin
talo, jossa asuin kerran eläessäin.
Mutta sammal jo kiipeää seinää sen.
Avainta lukkoon löydä en.

Taaksepäin, taaksepäin,
nyt haluan kulkea taaksepäin.
Ja kun kuljen näin, kun kuljen näin,
näen tutun sillan taas silmissäin.
Nojailen nokiseen kaiteeseen.
Jokivesi pyörteilee hiljalleen taaksepäin.

Taaksepäin, olen ottanut askelen taaksepäin
ja kauempaa näin, täältä kauempaa näin
myös sen, mikä odottaa mua edessäin.
Tällä mun matkalla menneeseen
tien pöly leijailee hiljalleen taaksepäin.


Pieni valssi
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Laulelin pienoisen valssin,
pienoisen valssin mä tein
ihan vain itsellein,
ihan vain itsellein.

Puussa näin pienoisen linnun,
pienoisen linnun mä vain.
Se pesii nyt laulussain,
pesii nyt laulussain.

Lintu ja katsoja linnun
ei vielä laulua tee.
Laulua hentoista
tuuli heittelee.


Sydänkesän vihreät niityt
(Säv. & san. Suonna Kononen © manus)

Sinä sukellat heinäkuun vesiin,
niistä vesistä nousee esiin
ihminen, josta turha huuhtoutuu.
Olet syksystä pitävä nainen,
olet keväällä luottavainen,
mutta heinäkuu on eniten sinun kuu.

Sydänkesän vihreät niityt,
sydänkesän vihreät niityt –
liityt niityn liikenteeseen,
kurotat ylös kurjenpolven voimin,
nouset ilmaan neitoperhon siivin,
näiltä syvän vihreiltä niityiltä.

Pilviviltit peittävät laakson,
ilman täyttää raskas tihku.
Pidämme sadetta rantasaunalla.
Räystään hylätyt ampiaispesät,
kauniit nuoruuden kesät –
molemmat heittäneet lapsensa maailmaan.

Sydänkesän vihreät niityt,
sydänkesän vihreät niityt –
liityn niityn liikenteeseen.
"Kurotat ylös kurjenpolven voimin."
Nousen ilmaan neitoperhon siivin,
näiltä syvän vihreiltä niityiltä.

Sydänkesän vihreät niityt,
sydänkesän vihreät niityt –
liityt niityn liikenteeseen.
"Kurotan ylös kurjenpolven voimin."
Nouset ilmaan neitoperhon siivin,
näiltä syvän vihreiltä niityiltä.


Kosmiset huolet
(Säv. & san. Sakari Neuvonen (c) manus)

Rannalla tunnet meren painon maapallossa.
Taivas on raskas, se puristaa merta itseään vasten.
Saari ja kuu olkoot vaan sinun.
Kosmiset huolet on minun.

Majakka iskee pitkää silmää, pitkä on majakan väli.
Pituus on aikaa tiellä kulkevan.
Huoli toisen luo, saat pitää, annan valan.
Kosmiset huolet on minun.

Ikuinen hetki ja ajatus ja merellä laivan paikka.
Äsken oli kohta, nyt kadonnut on kaikki.
Joka laineella syntyy uusi ranta -
kosmiset huolet on menneet.
Joka laineella syntyy uusi ranta -
kosmiset huolet on menneet.
Joka laineella syntyy uusi ranta -
kosmiset huolet on menneet.


Suoniityllä
(Säv. & san. Suonna Kononen (c) manus)

Hiirihaukka taivaalla pyörii.
Ihmisraukka turpeessa kiinni.
Veli niittää, minäkin niitän.
Naapurin Hanna haravoi heinää.

Hiki virtaa.
Heinäntekopäivä
suoniityllä.
Aurinko Suomen yllä.

Oli suo, oli suo,
ohi vierivä virranvuo.
Jäivät mieleen päivät nuo,
kun heinää tehtiin.
Oli suo, oli suo,
elon vierivä virranvuo.
Ajat katosivat nuo
syksyisiin mehtiin.

Sarvista härkää, sarasta miestä.
Tekisi velimies mieleni piestä.
Viikatteet heiluu, lakoaa heinä.
Lähestyy hiljaa metsän seinä.

Kahvitauko.
Hanna kaataa
termoksesta
ja antaa siivun pullaa.

Oli suo, oli suo...

Myrsky nousee.
Lato huojuu.
Kaadan Hannan
suoniityn heiniin.

Oli suo, oli suo...


Elokuun viimeiset päivät
(Säv. Juha Huhtanen, san. Jäky Järnefelt © manus)

Vihdoin alkaa tuuli puhaltaa.
Paksut pilvet taivaan parantaa.
Mee jos tahdot niin,
saat uuden merkin pulpettiin.
On viimeiset päivät elokuun.

Ranskalaiset Tammisaaren satamassa.
Salamoita iltataivaalla.
Nukkua nyt saan, herään sateen ropinaan.
On viimeiset päivät elokuun.

Jäädä kesän bailut saa.
Noustaan ilman krapulaa.
Pitkää yötä ennen aamuun.
On viimeiset päivät elokuun.

Valot peilaa auton ikkunaan.
Mä en aio surra yhtään, vaikk’ et vastaiskaan.
Kesä uusiutuu, mä saan sinut taas, tai jonkun muun.
On viimeiset päivät elokuun.

Jäädä kesän bailut saa.
Noustaan ilman krapulaa.
Mä ehkä liian kauan oon tässä istunut.
Kyttä juoksee eteen, mutt’ onhan jarrut.
Jäädä kesän bailut saa.
Noustaan ilman krapulaa.
Pitkää yötä ennen aamuun.
On viimeiset päivät elokuun,
on viimeiset päivät elokuun,
on viimeiset päivät elokuun.


Maalaismaisema
-Country Comfort-
(Säv. Elton John, san. Bernie Taupin, suom. san. Jukka Virtanen (c) Universal Music Publishing Scandinavia)

Pian tippuu jälleen lehdet pihapuun.
Pojat koulutiellä joutuu tappeluun.
Vanha maitoauto vartin myöhästyy.
Jossain viheltelee yksinäinen pyy.

Eilen Lindin Kaisan kaupan luona näin.
Taitaa taaskin, raukka, olla pieniin päin.
Meitä pyysi pärekattotalkoisiin,
kun hän lainakirvestä vei naapuriin.

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän,
kuinka onnellinen voikaan olla hän,
joka täällä vain saa aina asustaa.
Maalaismaisemaa en saata unohtaa.

Kun vein tänään kilon hauen pappilaan,
saapui samaan aikaan papinkansliaan
myöskin konstaapeli kera nuorikon,
varmaan toisen kylän neitosia on.

Katson maalaismaisemaa...

Pojat poimii tuolla kastematojaan.
Vanhus hiljaa kulkee ohi kirkkomaan.
Ensi viikkoon soutuveneen korjuu jää.
Kylän yllä alkaa ilta hämärtää.

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän,
kuinka onnellinen voikaan olla hän,
joka täällä vain saa aina asustaa.
Maalaismaisemaa en saata unohtaa.
Maalaismaisemaa en saata unohtaa.
Maalaismaisemaa en saata unohtaa.


Viimeinen virsi (Iltahetki)
(Säv. Suonna Kononen, san. Jaakko Rautiainen (c) manus)

Uni on ihmisen kutsumustyötä,
päivä luulojen mustinta yötä:
velloo ja vetää, paasaa ja pauhaa
viimeisen virtensä Tuonelan rauhaan.

Harhasta hautaan - harhasta hautaan
tiessä on pitkästi laitaa ja reunaa.
Jo tottahan Luojakin luotua seuraa.
Olipa askel rento ja aito;
tietäähän sen, se on kulkurin taito.
Siinäpä sitä. Olihan vaan
ilta, lakeus, laidunmaa.

Leppäviitaa, puskapuuta
yksi niin kuin monen monta muuta.
Tullen mennen muoto muuan,
muuan muusta muukalainen.
Apostoli arvatenkin -
tullen jostain, mennen nostain
tiestä jalkaa, varvasluuta.
Iltahetki - askelvaivan
alla maa ja yllä taivaan
humisevaa linnunrataa...

Iltahetken hehku tässä
taivaskuoren kiertämässä.
Kulkijalla alla taivaan
kyläraitti, reitti vain se,
soratie ja sorataival.
Päivä ajan vainasmaalla...
Toinen tiessä leppälaita,
toinen niityn pisteaita.
Vastatusten heinälato,
lepänlehden karvamato.
Niin se niitty, niin se lato,
niin se lehden laiska mato.
Niin se lehto, leppäviita,
niin se aidaksinen laita,
viistoin vino säleaita.
Niin se kulkijalle kaita
reitti vain, se kyläraitti.
Päivä ajan vainasmaalla.

Uni on ihmisen kutsumustyötä,
päivä luulojen mustinta yötä:
velloo ja vetää, paasaa ja pauhaa
viimeisen virtensä Tuonelan rauhaan,
siellä on mielesi rauhaton ranta.


Syksyn tähtien alla
(Säv. & san. Suonna Kononen (c) manus)

Astun veneeseen
syksyn tähtien alla.
Tuulet vaimenee
kaukana maailmalla.
Olen kauan ollut levoton.
Matkustin, hain paikkaani
takaa maapallon.
Istun veneeseen
syksyn tähtien alla.

Vene keinahtelee
syksyn tähtien alla.
Ranta lähenee.
Liekki lepattaa ikkunalla.